Blog:

Hetta-Pallas Vaellus

5. päivää Hetta-Pallas Vaellusreitillä

Lumikeron huiputus

Alkusyksyn flunssa teki tuloaan juuri edeltävänä iltana ennen starttia. Yöllä alkanut kurkkukipu piti tiukasti otteessaan ja yritimmekin saada backup henkilöä siltä varalta, että joutuisimme vaihtamaan opasta kesken retken. Vieraamme Luca ja Valeria Italiasta olivat saapuneet pelipaikoille. Iltapäivällä kävimme yhdessä läpi rinkkojen sisältöä ja voimani tuntui ehtyvän enkä ollut laisinkaan varma pystyisinkö tekemään raskasta fyysistä suoritusta raskaan rinkan kanssa. Noh, kotiin ja pakuriteet kiehumaan, inkivääriä nassuun ja rutkasti hunajaa!

Aamulla heräsin ja kurkkukipu oli kuin ihmeen kaupalla lähtenyt. Ehkä se oli sen pakurin ansiota? Ei muutakuin retkiunivormu niskaan ja autolla kohti Hettaa. Saavuimme Hettaan puolenpäivän jälkeen ja hyppäsimme veneeseen, joka vei meidät järven yli reitin starttipisteelle. Nautiskelimme lounaan lämpöisessä auringon paisteessa ja fiilis oli hyvä.

Tervatulla veneellä järven yli aloituspisteelle

Ensimmäinen päivämatkamme oli lyhyt. Vieraamme halusivat palautua matkustuksesta, joten patikoimme vain 5km ja jäimme teltoilla yöksi Pyhäkeron päivätuvan läheisyyteen. Polun varrelta söimme mustikoita vatsat täyteen. Illalla istuskelimme nuotion äärellä nuotiopannun poristessa ja nautiskelimme punaisesta auringonlaskusta. Heittelimme frisbeetä lämpimiksemme ja auringon laskettua vetäydyimme telttoihin. 

Aamulla tiesin, että ensimmäisen päivän jutustelu oli ollut liikaa kurkulleni. Ääni oli lähtenyt melkein täysin, mutta sepä ei juuri menoa haitannut. Keittelin aamupuuroa ja kuumaa vettä, johon löysin siankärsämöä. Vanha kunnon flunssalääke! Aamupalan jälkeen heitimme paketit selkään ja lähdimme kipuamaan Pyhäkeroa ylös. Keli oli fantastinen ja tunturin rinteeltä näkyi kauas. Aivan kuin lentokoneesta. Porot jolkottelivat kuin koirat polulla hiukan meitä edellä aivan kuin olisivat olleet osa meidän retkikuntaamme. Tunturin huipulla oli valtaisa tuuli ja takin kaulusta piti nostaa ylemmäs.  

Pyhäkeron huipulla

Saavuimme myöhemmin Sioskuruun, jossa pidimme lounastauon ja nautimme auringonpaisteesta. Jaloissa oli vielä virtaa, joten jatkoimme matkaa kohti seuraavaa yöpaikkaa. Lounaan jälkeen meno oli verkkaista ja tulimme yöpaikallemme Tappuriin hyvissä ajoin, jossa heitimme viimein rinkat pois selästä. Tuvalla oli hyvä lepuuttaa kehoa ja mieltä patikoinnin jälkeen. Illalla poskia kuumotti kun koko päivän oli ollut kovassa viimassa. Ainakin tiesi olleensa ulkona! Seurasimme ennen nukkumaanmenoa kuinka eteläiseltä taivaalta nousi synkät pilvet. Huomiselle oli luvattu kovaa sadetta. Tosin turha sitä keliä on pelätä. Retkeilyssä luonto pelaa suurinta roolia ja sitä tulee vain adaptoitua olipa keli millainen tahansa. 

Saderintama teki tuloaan

Aamulla aurinko heitteli viimeisiä säteitään meitä kohti ennen saderintamaa. Aamupalan jälkeen lähdimme kohti Hannukurua. Emme juurikaan kerenneet patikoida kauaa kun sadepisarat alkoivat tipahdella poskipäihin. Heitimme sadevarusteet niskaan ja jatkoimme matkaa. Sade oli kuin sumusuihku. Se tunkeutui kenkiin ja kauluksesta takin sisään vaikka kuinka tiukalla kaulus oli. Tulimme Pahakuruun, jossa kuivattelimme hieman varusteita. Siitä ei tosin kauaa iloa riittänyt kun jatkoimme matkaa rankkasateessa. Hannukurussa näytti syksy saapuneen jos vertasi Hetan päähän. Kuru oli värjäytynyt jo nättiin keltaiseen syysasuun. Kapusimme viimeisen tunturin yli kohti Suaskurua, joka olisi meidän seuraava yöpaikka. Tunturin huipulla pilvet laskeutuivat alas ja patikoimme pilven keskellä.

Suaskurussa oli hiljaista. Muutamat kuukkelit leikkivät puissa ja sateenjälkeinen kosteus tippui oksistossa luoden tunnelmallista ääntään. Oman melodian tähän hiljaisuuteen toi kurkkukivusta kehkeytynyt yskä, joka kaikui kurussa.  Illastelimme nuotion äärellä ja nautiskelimme luonnosta. Vesipaikka oli kuivahtanut oikein huolella ja pienestä puron pahasesta saimme juomavedet iltateehen.

Sumua kohti

Päivä alkoi hikisen kapuamisen merkeissä kohti Lumikeron huippua. Henkilökohtainen mielipide on, että Lumikeron jälkeinen pätkä aina Pallakselle saakka on Hetta-Pallas reitin hienoimpia. Lumikeron huipulle päästyämme istuimme kuivalle mättäälle ja työnsimme suklaata suuhun. Oli mukava olla lempeässä kuivassa tuulessa eilisen sateen jäljiltä. Puhdasta nautintoa!

Lumikeron huipulla

Siitä retkemme jatkui Montellinmajan kautta Nammalakuruun, jossa pidimme kahvitauon. Viimeinen iltamme oli tarkoitus viettää Rihmakurussa. Saavuimme sinne illan tullen. Tulistelimme ulkosalla ja kokkailimme avotulella. Oli meillä myös pieni oppitunti kuinka saadaan kauniita kiehisiä aikaan. Teltan pystyttäminen oli sujunut vierailtamme heti ensimmäisestä päivästä lähtien mallikkaasti ja nii se sujui myös viimeisenä iltana. Illallisen jälkeen oli jälleen aika vetäytyä telttoihin ja vetää makuupussin korville. Revontuliennuste oli luvannut korkeaa aktiivisuutta, joten nousimme keskellä yötä tähyilemään taivaalle, mutta pilvien vuoksi mitään ei näkynyt. 

Teltan kasaamista Rihmakurussa

Viimeinen päivä käynnistyi sumussa. Lähdimme hitaan aamupalan jälkeen liikkeelle kohti Pallashotellia, mutta emme juurikaan nähneet muuta kuin sumua ympärillämme. Tunsimme vain, että reitti kulkee ylöspäin, ylöspäin ja ylöspäin… Kun olimme viimein saapuneet tunturin päälle päätimme jättää Taivaskeron huiputtamatta huonon näkyvyyden vuoksi. 

Patikoimme alas Vatikuruun, jossa lounastimme vielä retken viimeisen lounaan. Pallas hotellille saavuttuamme olimme kaikki melkoisen väsyneitä, mutta onnellisia onnistuneesta retkestä. Flunssa oli tehnyt hypyn Valeriaan, joten nyt 2/3 oli toipilaita.

Lähde mukaan meidän mukaan Hetta-Pallas vaellukselle. Reitti sopii hyvin aloitteljoille ja me pidämme huolen retken sujuvuudesta koko patikoinnin ajan.

Tsekkaa lisää!

Leave a reply

Make a wish

Any doubts? Or a bucket list of your own? We are happy to help.


Send your enquiry